TERVETULOA LUJAN VETERAANIEN SIVUILLE!

TUL:n seuroissa veteraaninimitystä käytetään pitkään seuratyössä  mukana olleista, jotka haluavat vielä iäkkäämpinäkin olla mukana seurojensa toiminnoissa tukemassa nuorempia ja itsekin toimintaa ja tapahtumia järjestäen. Näin toimivat myös Lujan veteraanit.

Omaa kuntoa pidetään yllä tiistaisin aamupäivisin kuntosalilla. Naiset voivat osallistua myös naisten ohjattuun kuntosaliin tiistai-iltaisin. Seuran talkoissa ollaan mukana mahdollisuuksien mukaan.

Joka kuukauden toinen torstai pidetään veteraanitapaaminen eri teemojen merkeissä. Välillä kutsutaan luennoitsijoita kertomaan erilaisista aiheista, välillä järjestetään patikointiretkiä tai muuta kuntoilua, teatteriretkiäkin voidaan järjestää tai sitten vain jutella leppoisasti ajankohtaisista asioista. Tiedotetaan ja osallistutaan myös V-S piirin tai TUL:n  järjestämiin tapahtumiin, risteilyihin, juhliin ja muihin.

Tule mukaan, vaikka aloittaisit seuratoiminnan vasta nyt! Kaikkien ei tarvitse olla "konkareita".

Yhteistyökumppanit

Vauhti.fi